Mzungu!

Elämä Morogorossa alkaa käymään tylsän arkiseksi. “Kaupungissa” on 300 000 asukasta, mutta silti tämä on paikkana todella pieni. Tekemistä ei vapaa-ajalla ole ihan mahdottomasti, mikä tekee päivistä hieman pitkäveteisiä. Etenkin kun tulee pimeää noin puoli 7 aikaan illalla, ei enää viitsi lähteä ulos pyörimään ruokapaikkaa edemmäksi. Toisaalta elämän rytmi on täällä muutenkin erilainen verrattuna Suomeen; kukapa uskoisi, että tämäkin aamu-uninen herää ilman herätyskelloa aina noin 7 aikoihin!

Täällä on ollut ihmeellistä huomata, miten paljon valkoihoinen ihminen herättää huomiota. Paikalliset asukkaat huutavat valkoihoisen nähdessään “mzungu!” joka on swahilia ja tarkoittaa valkoista ihmistä. Huutelu ei ole missään tapauksessa pahansuopaa, vaan ihmiset ovat meistä erittäin innoissaan ja kiinnostuneita. Etenkin lapset jotka usein myös haluavat koskea meitä, kun eivät ole koskaan valkoista ihmistä nähneet.

Tällä viikolla on kuitenkin alkanut hieman ärsyttämään se, miten paljon erityisesti me naissukupuolta edustavat valkoiset täällä herätetään kiinnostusta. Huonona päivänä oikein raivostuttaa, kun tulee sellainen olo että olisi jossain eläintarhan häkissä 😀 Tansanialaiset ovat erittäin avoimia kertomaan miten rakastuneita ovat ja miehiä todentotta saa hätistellä pois jaloista pyörimästä; myöskään yritykset torjua näitä kertomalla olevansa parisuhteessa eivät tuota tulosta. Kuulemma parisuhdetta ei täällä juurikaan kunnioiteta..enpä olisi ennen tänne tuloa ajatellut, että tällaiseenkin ongelmaan törmäisi! Ei ole Suomessa ihan arkipäivää, onneksi.

Toinen ikävä asia on ollut huomata, että olen allerginen moskiittojen pistoille. Vaikka käytössä on hyttysverkot ja -suihkeet ja iltaisin pitkät housut, ne ryökäleet on onnistuneet pistelemään jalkoja oikein kunnolla. Ilmeisesti edellisen huoneen verkko oli vähän huono. Teemu lähti eilen lomailemaan, joten vaihdettiin huonetta halvempaan. Toivotaan, että tässä uudessa huoneessa saan nukkua yöni rauhassa. Jalkoihin on siis noussut isoja ja kutisevia patteja jotka ei jätä rauhaan edes yöksi. Tänään kävin hakemassa apteekista antihistamiinia ja voidetta, toivotaan että selviän näillä jatkossa. Kutina on nimittäin sitä laatua, että pelkään mielenterveyden pettävänä pian 🙂

3 vastausta artikkeliin ”Mzungu!

  1. Ai että et ollut ajatellut afrikkalaisten miesten olevan kiinnostuneista valkoisista naisista? Kuinka tuollaista et voi tietää? Missä tynnyrissä olet kasvanut? Tuohan on ihan perusasia samoin kuin se, että ei afromiehiä kiinnosta oletko suhteessa vaiko et.
    Tansanialaiset tuskin ovat avoimia kertomaan miten “rakastuneita” ovat, vaan kyseessä taitaa olla matkalipun haku Eurooppaan.

  2. Tiesin kyllä että ovat kiinnostuneita valkoisista naisista, mutta en ajatellut sen kiinnostuksen olevan ihan näin suurta. Ja tarkoitin lähinnä sitä, etten ajatellut heidän olevan kiinnostuneita minusta henkilökohtaisesti, ainakaan häiriöksi asti. 😉

    Hakuna matata!

  3. Pitää vielä kommentoida, että on melko naiivia kuvitella että täältä oltaisiin kovasti hankkimassa menolippua Eurooppaan. Tansanialaiset tuntuvat pitävän kotimaastaan (ymmärrettävästi) hyvinkin paljon, eikä heillä taida olla paljonkaan syitä lähteä Eurooppaan. Monet hieman parempiosaiset käyvät opiskelemassa/työskentelemässä ulkomailla ja palaavat silti takaisin. Poikkeuksia tietenkin on. Suosittelen avartamaan maailmankatsomusta ja luopumaan ennakkoluuloista 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *